keskiviikko 17. elokuuta 2016

Lamppuhelmiä

Tyttäreni valmistui keväällä korulasiartesaniksi ja hänen puolisonsa sisustuslasiartesaniksi. Olen heistä molemmista mielettömän ylpeä <3

Nyt juuri valmistaudumme Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille ja tytär valmistaa viimeisiä helmiä työhuoneeksi viritellyssä vanhassa maitohuoneessa. Minäkin pääsin kokeilemaan elämäni toista kertaa helmenvalmistusta. Ensimmäinen helmi vuosi sitten onnistui paremmin, tällä kertaa lasiin tuli stressi ja helmeen särö. Omaan käyttöön se kyllä kelpaa, varmaan siitä tulee korvis tai joku muu.



Näissä kuvissa puhdistan helmen sisältä eristysainetta, alumiinisilikaattia ja jotain muutakin. Eristysaine estää helmeä tarttumasta metallipuikkoon, jonka ympärille se tehdään.

Eristysaine pitää puhdistaa huolellisesti helmestä, sillä muuten se rupeaa käytön aikana irtoamaan ja valuu ulos ikävänä ruskeana kurana. Puhdistamiseen käytetään timanttiviilaa ja helmi pidetään puhdistamisen aikana veden alla. 

Ennen helmen tekoa puikko kastellaan aina ensin eristeaineeseen, annetaan kuivua ja sitten siihen ryhdytään tekemään helmeä ympärille.

Liekki on 1500 asteinen ja taustalla oleva uuni, jossa helmet jäähdytetään on vain 500 celciusta. Helmet pidetään siellä yön yli ja aamulla niitä voi sitten irrotella ja puhdistaa. 

Yleensä tehdään yksi helmi puikkoon (minulta onnistui sekin juuri ja juuri) mutta taitava tekijä voi tehdä monta helmeä samaan puikkoon. Silloin vain on eristeainetta oltava riittävän pitkällä matkalla. Tässä vielä pari kuvaa tyttärestä helmiä tekemässä.



2 kommenttia:

  1. Wau, tuollaista olis ihan mielettämän kiva päästä joskus kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt mahdollisuus kokeilla. Työhuone ei ole mitenkään pysyvä ratkaisu, mutta toimii hyvin ainakin lämpimään aikaan. Talvella siellä on kylmä

      Poista